Koronavirus vaikuttaa tällä hetkellä todella merkittävästi koko maassa järjestettäviin tapahtumiin. Suomen hallituksen linjaus on, että julkiset kokoontumiset rajataan kymmeneen henkilöön aikavälillä 18.3.-13.4.2020.

Siksi on mahdollista, että Doc Lounge Turun näytöksiä joudutaan siirtämään myöhempään ajankohtaan. Näytöksissämme on tyypillisesti paikalla ainakin 35 henkilöä. Mikäli tapahtumat siirtyvät, tämän kevään kausikorteilla ja jo ostetuilla lipuilla pääsee tietenkin uutena ajankohtana toteutuviin tapahtumiin.

Pidämme tilanteen vielä toistaiseksi auki, sillä seuraava suunniteltu Doc Lounge Turun näytös olisi päivä yllämainitun määräajan jälkeen. Tänä keväänä on vielä kaksi suunniteltua näytöstä: 14.4. on määrä esittää Carnival Pilgrims, ja 12.5. XY Chelsea. Kesäisin meillä on tapana pitää taukoa, ja silloin järjestämme ainoastaan ulkoilmanäytöksen elokuussa.

Todennäköistä kuitenkin on, että huhtikuun näytös joudutaan siirtämään myöhemmäksi. Ilmoitamme muutoksista täällä nettisivuilla ja sosiaalisen median kanavissamme: Facebookimme on täällä ja Instagramimme täällä.

Koska rakastamme dokkareita niin paljon, haluamme kuitenkin jakaa teille hieman vinkkejä! Onneksi dokumenttielokuvia voi katsella kotonakin. Kokeile vaikka jotain näistä:

  • Istanbulin kissat. Jos kaipaat rauhaa ja rentoutumista, tämä on sinulle! Istanbulin kaduilla kulkee täysin vapaasti satojatuhansia kissoja. Tämä on heidän tarinansa.
  • Uudistaja – nainen imaamina. Tarina syyrialaisen isän ja suomalaisen äidin tyttärestä nimeltä Sherin Khankan, joka perusti Tanskaan Pohjoismaiden ensimmäisen naisten moskeijan, jota johtavat imaamit olisivat myös naisia. 
  • Pauline Kael ja elokuvakritiikin taide. The New Yorkerin vihattu ja rakastettu avustaja Pauline Kael oli 1960-70-luvuilla maailman tunnetuin ja pelätyin elokuvakriitikko, joka vaikutti keskeisesti uuden Hollywoodin nousuun.
  • Jos näistä ei vielä löytynyt mieleistä, kokeilepa tätä: maailman suurin dokumenttielokuvafestivaali, hollantilainen IDFA vapautti lähes 300 dokkaria ilmaiseen katseluun!

Voimia kaikille, ja pysytellään terveinä!

Terveisin Doc Lounge Turun tiimi eli Anni, Roos, Kati, Miikka, Emilia ja Saija