Hyvää uutta vuotta! Kevään Doc Lounge Turku -klubeilla syvennytään taas kiinnostavimpiin ajankohtaisiin teemoihin: mukana kaikkea syvästä ystävyydestä venäläiseen politiikkaan.

Perinteiseen tyyliin Doc Lounge -klubit järjestetään kerran kuussa tammikuusta huhtikuuhun. Yksi elokuvalippu maksaa 5 euroa, ja kausikortti oikeuttaa kaikkiin syksyn neljään elokuvaan. Kausikortti maksaa 16 euroa. Sen voi ostaa Bar Ö:stä kevään ensimmäisen elokuvan yhteydessä, 22.1. – tai sovitusti muuhun aikaan!

Hieman uutta lippujen ja kausikorttien hankinnasta: tästä lähtien tuotteitamme voi ostaa ovella käteisen lisäksi MobilePaylla! Tuttuun tapaan ennakkoliput saa myös Tictedistä.

Tällä kaudella dokkarimme käsittelevät muun muassa venäläistä kulttuuria ja politiikkaa, Vladimir Putinia, skeittaamista, Yhdysvaltoja, urbaania kulttuuria, perheväkivaltaa, ystävyyttä, nuoruutta, kokkeja, sukupuolikysymyksiä, julkisuutta, veljeyttä, perhesuhteita ja merkityksellistä arkea.

Kaikki elokuvat esitetään Bar Ö:ssä (Linnankatu 7). Jokaisena esitysiltana lipunmyynti alkaa kello 18:00 ja ohjelma klo 18:30. Konseptiimme kuuluu, että jokaisen elokuvan yhteydessä on keskustelua, elokuvan tekijöiden haastattelua, työpajoja tai muuta lisäohjelmaa, joka syventää elokuvan teemaa.

Poikkeuksena on ensimmäinen elokuvamme, Putin’s Witnesses, joka on järjestetty yhteistyössä Docpoint-elokuvafestivaalin kanssa. Yhteistyökuvion vuoksi nautitaan elokuvasta yksinään, ilman erillistä lisäohjelmaa.

Nähdään näytöksissä!

Kevään 2019 Doc Lounge Turku -klubit: 

22.1.2019 DocPoint Special: Putin’s Witnesses (Facebook-tapahtuma)

31. joulukuuta 1999. Elokuvan alkusysäyksenä on Venäjän uuden presidentin valinta. Aineisto kuvaa ainutlaatuisia ja dokumentaarisia todisteita tapahtumista, joita voidaan kutsua operaatioksi – niin iso asia oli löytää uusi seuraaja ja presidentti. Tuosta päivästä lähtien Putin on hallinnut Venäjää. Dokumentin päähenkilöitä ovat Vladimir Putinin ohella Mikhail Gorbachev, Boris Yeltsin ja ennen kaikkea Venäjän valtio, joka aina vaan seuraa mykkänä om​​aa kohtaloaan.

Näytös järjestetään yhteistyössä DocPoint – Helsinki Documentary Film Festivalin kanssa, jonka ohjelmaan Putin’s Witnesses kuuluu. Docpoint järjestetään Helsingissä 28.1.-3.2.2019!

12.2.2019 Minding The Gap (Facebook-tapahtuma)

Kolme nuorta miestä lyöttäytyy yhteen paetakseen räjähdysherkkiä perheitään teollisuuskaupungissa. Nämä kolme miestä ovat ohjaaja Bing Liu ja hänen ystävänsä Zack sekä Keire. Joutuessaan kohtaamaan aikuisten velvollisuudet, odottamattomat paljastukset uhkaavat heidän kymmenvuotista ystävyyttään. Tämä Liun esikoisdokumentti on kolmen skeittaajakaveruksen kasvutarina kaupungissa, joka kuuluu ns. ruostevyöhykkeeseen koillis-Yhdysvalloissa: aikoinaan kukoistaneen kaupungin on nyt nujertanut vuosikymmeniä kestänyt taantuma.

Ohjaaja haluaa ymmärtää, miksi hän ystävineen pakenivat nuorempina kotoa. Hän seuraa elokuvassa 23-vuotiasta Zackia, josta tulee isä sekä 17-vuotiasta Keireä, joka saa ensimmäisen työnsä. Elokuvan syventyessä Bing on töytäisty keskelle Zackin myrskyisää suhdetta tyttöystävänsä kanssa. Bing tarkastelee myös Keiren sisäistä kappailua edesmenneen isänsä sekä etnisen identiteettinsä kanssa. Elokuva kuvaa aukkoa isien ja poikien, kurin ja kotiväkivallan sekä lapsuushurman ja aikuisuuden välillä.

12.3.2019 The Heat – A Kitchen (R)evolution (Facebook-tapahtuma)

Ammattikokkaus on kilpailuhenkinen laji, jossa pärjääminen vaatii häpeämätöntä luonnetta. Nainen voi pärjätä kilpailussa vain, jos hän pystyy kestämään sitä kaikkea hiillostusta.

Dokumentissa keskustellaan seitsemän naiskokin kanssa, jotka ovat ”vallankumouksen” eturivissä. Ravintoloiden keittiöissä ahtaat tilat, kovat paineet ja temperamenttiset ammattilaiset yhdessä synnyttävät myrkylliset olosuhteet, joissa kenen tahansa on vaikea pärjätä – puhumattakaan pääkokin paikalle pääsemisestä.

Naisille tilanne on vielä vaikeampi. Menestyksekkään ravintolan pyörittäminen on vaikea tehtävä, etenkin kun matkantekoa vaikeuttaa oma sukupuoli. Yhä useammassa maailman parhaista ravintoloista on naisia johtoasemissa, ja tämä kulttuurinen muutos murskaa machoilmapiiriä, jonka mukaan julkkiksia ovat vain miehiset ”pahiskokit”.

Elokuvassa ovat niin New Yorkin tähtikokit Anita Lo ja Amanda Cohen sekä ranskalaisen keittiön kuningatar, Anne-Sophie Pic. Kaikkiaan seitsemän kokkia jakavat kokemuksensa siitä, miten he selättivät epätasa-arvoisen järjestelmän ja käsittelivät häirintää yrittäessään vain tehdä herkullista ruokaa. He osaltaan ovat määritelleet ruokailukokemuksia uudelleen: kun pieni maistiainen muutoksesta on saatu, takaisinpaluuta ei ole.

9.4.2019 Don’t Be A Dick About It (Facebook-tapahtuma)

Punatukkaiset veljekset Peter ja Matthew kasvavat vanhempiensa huomassa kotonaan. He ovat hulluna toisiinsa, mutta ovat myös jatkuvasti toistensa kurkussa kiinni. Peter on pakkomielteinen Selviytyjät -tv-sarjaan, ja eläytyy joka päivä sarjan tapahtumiin tinkimättömän uskollisesti. Nuorempi veli, Matthew, pelkää koiria mutta yrittää päästä pelkonsa yli. Elokuvassa kuvataan hellästi veljeksiä heidän arjessaan, joka syntyy lämpimistä perhesuhteista, hauskuudesta ja satunnaisista raivokkaista väittelyistä – ovathan he veljiä. He hyväksyvät toistensa puutteet, mutta tekevät pilkkaa toisistaan yhtä sähäkästi. Lopulta heidän ehdoton rakkautensa toisiaan kohtaan on käsin kosketeltavaa.

Dokumentin lämpimät värit ja rauhallinen musiikki sävyttävät Peterin tv-kokemuksia ja Matthewin vierailuja paikallisissa koirapuistoissa. Niistä syntyy oodi amerikkalaiselle perhe-elämälle, hulluudelle ja ystävyydelle.